Kevättä odotellessa

Elämä on täynnä odotusta. Useimmat odottavat sitä jotakin, jotkut perheenlisäystä, jotkut eläkkeelle pääsyä, lottovoittoa, parempia aikoja, bussia, lapsiaan kotiin illan pimetessä.  Eräs odotus toistuu vuodesta toiseen samana, nimittäin kevään odotus.  Joku aika sitten sitä ei edes vielä tohtinut sanoa ääneen, kun pimeys valtasi tienoon ja välillä mielenkin. Mutta nyt uskaltaa jo tähyillä tulevaan ja kyllähän se kevät sieltä tulee!  Sen voi jo aistia tuoksusta. Viis siitä, jos lunta satelee, sillä uusi lumi on vanhan surma ja paikoitellen on jo nurmikkoa näkyvissä.   Ilta illalta hämmästyy katsoessaan kelloa, on vielä valoisaa, vaikka kello rientää!

Minäkin kuulun yhteen “odottelijoiden” joukkoon, nimittäin olisi jo aika siirtyä pois työelämästä.  Olen antanut itselleni lisäaikaa pieninä annoksina ja kun aika kuluu niin nopeasti, kuten tiedätte, huomaakin, että vielä on intoa jatkaa.  Olen siinä onnellisessa asemassa, että voin itse päättää asiasta ja se on suuri asia.  Talven pimeimpänä aikana harjoittelin jo eläkeaikaa, sillä olin polvileikkauksen takia sairaslomalla.  Pimein ja samalla hiljaisin aika tuli testattua, varsinkin kun ei vähään aikaan päässyt juuri talosta pitemmälle tai ajamaan autoa.  Oli päiviä, jolloin herätessäni ajattelin, että “mitähän tänään tekisin”, mutta outoa kyllä, päivä hurahti tosi nopeasti.  Mitä opin tänä hiljaisuuden aikana? Opin kyllä nauttimaan hiljaisuudestakin, vaikka olen mieleltäni melko levoton.  Taidotkin karttuivat, nyt osaan kutoa sukkia ja lähipiirini sai joulun aikaan pehmeitä paketteja ensimmäisistä uniikkikappaleistani.  Virheet peittivät prässäämällä ja jalassahan ne sukat muotoutuvat mukavasti.  Opin myös tekemään jäälyhtyjä.  Materiaali oli edullista ja lopputulos kaunis.  Kaunista voi loihtia vähälläkin vaivalla ja ilmaiseksi!

Sairaslomani siis vietin maalla talossani, jonka rakensin eläkepäiviä varten.  Kaupungissa kävin vain pakollisilla asioilla.  Nyt on ollut hyvä testata myös runsas vuosi sitten hankkimaani ilmalämpöpumppua.  Kyllä se on ollut vallan oiva hankinta!  Nyt kun vuosittainen kulutus on nähtävissä, kilowattitunteja on säästynyt tuhansia. Tähän on osasyynä myös leuto alkutalvi, mutta ainakin puolet säästöstä voidaan laskea pumpun ansioksi.

Jospa vielä palaan noihin odotuksiin ja haaveisiin.  Niitä pitää ihmisellä olla! Kun yksi toteutuu, tarvitaan tilalle uusi haave. Kehittelen niitä parhaillaan….. Toivon kaikille odotuksia, haaveita, niiden toteutumisia ja elämäniloa! Herätkää kevääseen!

Talven valoa

Näin juhlapyhien aikaan tulee jokaiselle mieleen lapsuuden muistot ja tunnelmat, jotka tuntuvat sen ihanimmilta, mitä kauemmaksi jäävät – muistojen kultapöly kuorruttaa ne aina vaan paremmiksi. Hyvä niin! Ajatellaanpa esimerkiksi joulua.  Muistan ne aina lumisina, mutta silti lämpöisinä.  Jouluvalmisteluja tehtiin pitkään, niistä on jäänyt mieleen mm. hyllypaperien laitto kaappeihin. Itsekin osallistuin talkoisiin ja tuskailin nastojen kanssa, jotka eivät  millään menneet kovaan hyllylautaan.  Nykyisin lapsuudenkotini hyllyt ovat ilman papereita, puulauta näkyvissä, sehän on nyt muotia.  Joulukuusen haku oli aina luku sinänsä.  Isän vaivalla umpihangesta hakema kuusi oli aina hieman muotopuoli ja usein hän joutui hakemaan toisen ehdokkaan.  Äiti oli hyvin tarkka kuusesta!  Sormet syyhyten piti odottaa aattoaamuun, ennenkuin sai aloittaa koristelun.  Muistan vielä kynttilät, jotka piti solmia kalastajalangalla kuusen oksille. No vinoonhan ne aina menivät…..Sen jälkeen tulivat metalliset pidikkeet ja vasta ajan saatossa sähkökynttilät.

Joulupöytä ei ollut kukkuroillaan, eikä alkupaloja juuri ollut, äidin tekemät laatikot ja kinkku muodostivat jouluaterian. Sellaista kinkkua ei enää nykyisin saa. Se oli useinkin peräisin itse kasvatetusta possusta ja possun ruokavalio oli lähes sama kuin muillakin, perunaa, puuroa yms.  Kinkkua piti käydä salaa veistelemässä eteisen ruokakomerosta….. Riisipuuro ja sekahedelmäkeitto kuuluivat aina joulupöytään. Äidin tekemä imelletty perunalaatikko saa vieläkin veden kielelle.  Olen kymmeniä kertoja yrittänyt tehdä sitä, aivan samalla reseptillä, mutta onnistumatta.  Tänä jouluna melkein onnistuin saamaan siihen kaukaisesti lapsuuden joulua muistuttavan maun! Kynttilöitä ei turhaan polteltu, mutta jouluna sai sytyttää kolmihaaraisen kynttelikön joulupöytään.  Tuikuista ei silloin osattu unelmoidakaan.

Joululahjat olivat vaatimattomia, mutta kovin odotettuja.  Muistan aina ensimmäisen nukkeni, jolla oli hiukset!  Se tilattiin postimyynnistä ja sen nimi oli Eeva. Naapurin tytölle tilattiin samanlainen nukke ja muistan, että olin katkera, koska sillä oli kauniimmat ja kiharammat hiukset kuin minun Eevallani. Lahjoja oli vähän, mutta ne olivat kaikki toivottuja ja mietittyjä. Äidin ompelema nuken vaate oli aina ihana lahja!

Tuota joulurauhaa kaipaan yhä edelleenkin.  Sitä eivät tee yltäkylläinen joulupöytä eivätkä valtaisat lahjaröykkiöt.  Itse olen yrittänyt pitää jouluherkkujen ja lahjojen määrän aisoissa eikä valituksia aiheesta ole kuulunut. Joulutunnelman saa aikaan jo kaunis kattaus eikä lajikkeiden määrä. Omaan jouluuni on jo kauan kuulunut jouluhartaus, vietän sitten joulua missä vaan.  Siitä alkaa se joulutunnelma ja mikä ilo onkaan yhtyä kirkossa jouluvirsiin.  Maalaiskirkkojen ultrakapea penkki ja pieni jalkatila pitkäsäärisille on pieni koettelemus, mutta pientä sen rinnalla, mitä hetkestä saa itselleen.

Uudenvuodenaatot muistan aina kylminä pakkasiltoina, pakkanen lähenteli usein kolmeakymmentä.  Tapana oli kylällä käydä vuorotellen uutta vuotta vastaanottamassa jonkun kyläläisen kotona. Oli tarjoilua ja pientä hauskaakin, sormuksen kätkeminen kahvikupin alle oli ainakin teini-ikäisille hauska uuden vuoden taika, kenelle se sulho tai morsian olikaan tuloillaan! Taloihin oli matkaa eikä autoa ollut, matka taitettiin kävellen kuun tai taskulampun valossa.  Nuo tähtikirkkaat yöt ovat jääneet lähtemättömästi sieluni sopukoihin.  Raketteja ei ammuttu, ehkä vähän tähtisadetikkuja heiluteltiin!  Vasta aikuisiällä sain kokea ensimmäisiä rakettien ampumisia ja ne hetket olivat aika hupaisia.  Raketti löysi useinkin tiensä lumihankeen, eikä sujahtanut ylös.  Silti se oli hienoa ja jännää!

Vuoden vaihtuminen joko radiosta kuunnellen tai televisiosta katsellen on aikojen saatossa ollut aina yhtä tunnelmallinen hetki.  Jumala ompi linnamme-lauluun on aina pakko yhtyä!

Metsäpuutarhassa

Vaikka nyt on jo marraskuu, herään ihmettelemään, mihin kesä hävisi.  Aina sen soisi kestävän pitempään.  Mutta positiivisesti ajatellen seuraavan kesän alkuun ei ole montaakaan kuukautta!  Ja vielä on nurmi vihreä ja joitakin pihakukkiakin on vielä ilahduttamassa emäntää.  Jättimaksaruohot hurmaavat upealla värityksellään ja vielä muutama ruusukin pinnistelee kukassa, vaikka lehdet ovat jo varisseet.  Pian on talvivalojen aika ja olenkin ollut etuajassa ja laittanut jo yhdet valot, koska täällä maalla on iltaisin tosi pimeää.  Kynttilöiden polttaminen on taas ajankohtaista ja luo tunnelmaa kotiin.

Jos katsoo almanakkaa, huomaa, että jouluun on enää vajaa kahdeksan viikkoa!    Jouluun liittyvää tavaraa on varmaan esillä liikkeissä runsaasti jo nyt. Minä en nyt vähään aikaan ole ollut tutkimassa asiaa, koska olen liikkeellä kainalosauvoilla polvileikkauksen takia.  Sitä ennen olikin hoidettava kaikki syystyöt ja tuntuikin, ettei niistä tule loppua!  Syystöihin kuului myös perunannosto.  Istutin alkukesästä viisi perunaa kukkapenkkiin, nostin ylös yhteensä 25 perunaa!  Mielestäni sato oli loistava! Ensi keväänä harkitsen pienen perunamaan laittamista.  Ihan kuin ne olisivat maistuneet paremmalta kuin kaupan uudet perunat….ja näin varmaan onkin, taatusti luonnponmukaista viljelyä!  Mutta hyvä että syystyöt piti tehdä kerralla, nyt saakin odotella rauhassa vaikkapa lumen tuloa. Tällä hetkellä ajatus tuntuu kaukaiselta, kun lämpöäkin on 10 astetta, mutta osaa se luonto yllättääkin.   Pihapiiri on ainakin valmiina vastaanottamaan talven ja uuden kevään.

Luonto on ollut tänä syksynä suosiollinen etenkin sienestäjän kannalta.  Ainakin suppilovahveroita on saanut poimia niin paljon kuin on intoa riittänyt.  Kuivatut suppilovahverot odottelevat lasipurkeissa pataan pääsyä.  Syksyisessä metsässä vaeltamista ei juuri voita mikään, varsinkin sen jälkeen kun hirvikärpäset ovat häipyneet.  Suppiksiahan voi poimia vielä pienen pakkasenkin tultua ja raittiin ilman saa aina kaupanpäälliseksi!

Hyvää loppusyksyä kaikille!

Minussa asuu sittenkin pieni maanviljelijä!  Olen tähän asti sanonut ei kasvimaalle, yritettyäni taannoin sipulin ja salaatin kasvatusta huonolla menestyksellä.  Rikkaruohot valtasivat sipulimaan ja salaatinlehdet olivat täynnä reikiä.  Mutta nyt kukkapenkissäni rehottaa viisi komeaa perunanvartta!  Odotan innolla sadonkorjuujuhlaa.  Lisäksi kaivoin kukkapenkkiini myös saamani raparperinalun ja olen jo korjannut talteen kaksi lyijykynänpaksuista vartta piirakan höysteeksi.  Tästä se alkaa!

Kesä on puolessa välissä ja kasvit tunnistaa vaivoin samaksi kuin kesän alussa.  Luonnolla on mahtava voima! Pienestä alusta on kehkeytynyt loisteliaita kukkakeitaita! Samalla huomaa, että perennat on tullut istutettua aivan liian lähelle toisiaan.  Niiden leviämistä ei voinut kuvitella etukäteen.  Pihan hoitamisessa on paljon puuhaa, mutta se on erittäin terapeuttista ja palkitsee vaivan.  Joka aamu ikkunasta ulos katsoessaan on yhtä epäuskoinen omasta aikaansaannoksestaan.

Harjaneilikka kukoistaa

Rikkaruohojen kitkemisgeeni lienee periytyvää lajia.  Muistan hyvin äitini upeat kukkapenkit ja sama puutarhakärpänen on näköjään purrut myös tytärtäni.

Yksiö meren rannalla

Kesän tullessa pihapiiriini on ilmestynyt myös taidolla ja ajatuksella tehty linnunpönttö. Kauniimpaa yksiötä saavat linnut etsiä, eivätkä löydä!  Ensimmäiset vuokralaiset ovat jo tulleet ja lähteneet.  Mökki on taas vapaa!

Samalta taiteilijalta sain myös tällaiselle mukavuudenhaluiselle naiselle sopivan koiran, joka ei vaadi ulkoiluttamista, ei hauku eikä likaa tienvierustoja ja on vähäruokainen.  Mutta kaipaa kyllä silittelyä.   Se tehtävä onkin helppo hoitaa! Tessu-koiran iloinen hymy saattaa vaihtua surulliseen ilmeeseen, jos se jää ilman silitystä. Sitä riskiä en uskalla ottaa…

Iloinen Tessu

Loma alkaa virallisesti huomenna, mikäs sitä on ollessa lomalaitumella!  Suloisessa Suomen suvessa auringon ja meriveden hellittävänä!  Kesäiloa kaikille!

Rodo odottaa istuttamista

Multasäkin on varmaan suunnitellut mies, bodari, voimannostaja tai amatsooni.  En kuulu edellämainittuihin. Minne unohtui naispuolinen puutarhanhoitaja, jonka hauikset ovat naisellisen normaalit ?  Tuotekehittelijöille olisi töitä! Helppo homma!  Minulla olisi siihen monta hyvää ideaa.  Viimevuotinen samansuuntainen päivittelyni muistui taas elävästi mieleen, kun eilen otin mittaa säkkipinosta.  Ei mitään uutta auringon alla! Puutarha kuhisi ihmisiä.   Siitä vaan sitten huonosti kulkeva kärry käteen ja menoksi. Tämä tarkoittaa tarkkaa suunnistusta sokkeloisilla käytävillä kukkarullakkoja ja muita asiakkaita väistäen.  Kärryt ovat  oman tiensä kulkijoita, pysyminen kaidalla tiellä vaatii väsytystekniikkaa.  Tarjoussäkit sijaitsivat tietenkin hankalassa peränurkassa.  Kas, siinähän ne kohosivat korkeuteen kuin lumikasa tänä talvena. Keräsin kaikki voimani ja astelin kohti tiukkaan ahdettua pinoa.

Vaihe 1: Mistä tarttua kiinni? Multa on tiukassa makkarankuoressa ja tarttumakohtaa ei ole. Sieltä vaan sitten korkealta nostamaan, liu’uttamaan (lue repimään) alas säkkiä ja asettelemaan se huterille kärryille, jotka eivät pysy paikoillaan.  Tämä vaihe toistetaan  neljä kertaa napa kiinni selkärangassa (jumppaohjaajan neuvo) ja hammasta purren.

Vaihe 2: Puikkelehtiminen kassalle säkit joka suuntaan töröttäen.  Maksamisen jälkeen törmäys toiseen kahdeksan säkkiä lastanneen kanssa. Yhden säkin kohtalo oli sinetöity, maasta olet tullut ja maaksi……

Vaihe 3: Parkkipaikka oli alaspäin viettävä, kärryt halusivat mennä lujaa, minä en!  Vihdoinkin auton vieressä. Sama voimankoetus edessä, säkit kärrystä autoon. Jossain vaiheessa huomasin, että kärry alkoi valua alas kohti toisia autoja. Juoksu perään! Pelastus viime tingassa, huh.

Vaihe 4: Maalla nämä on saatava myös ulos autosta, kuten ostamani neljä timanttituijaa ja kolme rodoa ja kolme köynnösruusua.

Mutta takaisin säkkiasiaan!  Jos ne eivät olisi niin tiukkaan pakattuja ja jos niissä olisi edes yksi tarttumakahva, homma toimisi jotenkin.  Onneksi valtaisa harkkojen kantaminen rakennusvaiheessa on kasvattanut voimia, mutta minua hentoisemmalla naisella tehtävä on lähes mahdoton.  Useimmilla on kuitenkin se kotiherkules omasta takaa.  Olinkin havaitsevinani miesten katseissa jonkinasteista alistumista kantajan rooliin….(=evvk).  Aviomiespalvelu tulisi saada myös puutarhaliikkeisiin!  Vanhanajan gentlemanneja ei ole vuosiin näkynyt, yksin on sinun säkkisi kannettava!

Autoni on tällä hetkellä pyörillä kulkeva kasvihuone, rodot kurkistelevat takakontista kauniin vaaleanpunaisena.  Kun kaikki on istutettu ja mullat levitetty, en enää muista likaantuneita vaatteitani, hikikarpaloita otsallani enkä multaista autoa! Ennen kuin ensi vuonna. Ponnistusten kautta voittoon!

Mitenkähän autottomat pärjäävät? Kokeilin pyöräretkellä puutarhaostoksilla käyntiä. Vain kaksi ruusupensasta mahtui pyöräkoriin, kolmas keikkui vaarallisesti tangossa.  Positiivisena puolena rahan säästö (ei voi ostaa kerralla kuin vähän) ja bonuksena raitis ilma.

Kohta heiluu istutuslapio ja multaa on nenässä ja varpaissa, puhumattakaan kynnenalusista.  Myös naapuripihoilla käy  kuhina ja vilske! Kaikki  ovat heränneet talviuniltaan.  Mikäs sen mukavampaa!

Tässä sitä taas ollaan uuden kesän kynnyksellä. Pitkä talvi on kuin unta.  Vielä pääsiäisenä lapioin shortsit jalassa lunta talon takaa, hauska kontrasti!  Parissa viikossa on luonto herännyt vauhdikkaasti ja äsken vielä lumen alla olleet kasvit työntävät innolla maan pinnalle uusi versojaan.  Krookukset ja narsissit kukoistavat ja pian on tulppaanien vuoro, tuskin malttavat odottaa luonnon heille suomaa vuoronumeroaan.  Tämä aika on mielestäni melkein kaikkein parasta, kaikki on vielä edessäpäin ja kasvun näkee silmissään.  Olen täällä vain pidennetyt viikonloput ja silloin muutokset huomaa heti tullessaan.  Valkovuokkokimppu on päässyt sohvapöytää koristamaan.  Siitä tuleekin aina mieleen äitienpäivä, tosin valkovuokkoaika on usein jo takana kun äidit juhlivat.  Kielot taas liittyvät koulun päättäjäisiin, voin melkein kuulla Suvivirren soivan.  Kielot liittyvät myös omaan syntymäpäivääni, joka on juuri Kielon päivänä.  Kielon tuoksu on luonnon tarjoamaa parasta hajuvettä!

Katselin tänään perennapenkkiäni ja aprikoin, mitä mahtavatkaan olla syksyllä istuttamani taimet, joiden on määrä kukoistaa tänä kesänä.  Syksyllä luulee muistavansa, mitä sitä on mullan alle työntänyt, mutta kummasti talvi hälventää muistin!  Mutta onpahan jotain jännitystä, kun seuraa, mitä sieltä tulee!  Viime kesänä tuli tehtyä monia suunnitelmia seuraavaa kesää varten.  Niin että mitä ne olivatkaan?  Ei nyt juuri muistu mieleen.  Suunnittelu on parasta aloittaa alusta.  Sinänsä ihan hyvä, että voi taas alkaa “puhtaalta pöydältä”, tässä tapauksessa puhtaasta maasta ja kuvitella olevansa hyväkin hortonomi.

Lehdet ovat pullollaan hienoja istutuksia ja pihasuunnitelmia. Pihoja, jotka muistuttavat paratiisia, joissa ei näy roskia eikä pudonneita lehtiä, suihkulähteet solisevat ja emännän kasvimaat rehottavat.  Terassin pöytä on katettu viimeisten trendien mukaan ja sohvatyynyt ovat somasti aseteltuina. Ah, mikäpä siihen on istua ja nauttia!  Raikas sangria tai joku muu helmeilevä kauniin näköinen juoma odottaa kesäleikeissään temmeltäneitä janoisia perheenjäseniä…..Ehkä joskus noinkin, mutta tutummalta tuntuvat palaneet grilliruuat, jääkaapista häthätää haetut juomat ja sateessa kastuneet istuintyynyt.  Mutta siitäkin voi nauttia!  Elämä ei aina ole kuvalehtien glamouria, joissa pöydälle unohtunut banaaninkuori tai käytetty kahvikuppi muodostaisi pienimuotoisen katastrofin.

Tämä kesän odotus on ihanaa ja sen soisi kestävän pitempään.  Monelle ihmisellekin kevät voi edustaa jonkin uuden alkua, päätöstentekoa, elämänmuutoksia jne.  Vielä kun voisi aloittaa kaiken alusta, kuten kasvit tekevät!  Meidän on kuitenkin hyväksyttävä omat kasvurenkaamme, kuten metsän ja pihan puut.  On onnellista todeta, että aina voi oppia

Tango Pelargonia

jotain uutta. Siihen ei tarvita muuta kuin pikkuriikkisen seikkailumieltä ja innostusta!  Iloista kesän odotusta kaikille, sekä viherpeukaloille, että urbaaninpaan menoon tottuneemmille.  Kyllä kaupunki on kesällä kaunis, eikä jokaisen ole pakko saada multaa kynsiensä alle!

Kevät on tuloillaan, vaikka ei juuri nyt sitä uskoisi, kun luntakin taas tupruaa.  Pohdinkin tässä, voiko vieläkään jättää lumilapiota pois auton varustuksesta….? Mutta kevään merkkejä on ollut ilmassa jo pitkään, ensimmäiset istunnot terassillakin on jo kirjattu almanakkaan, tosin toppatakissa, mutta kevätauringosta ja talitintin sirkutuksesta nauttien.  Titityy on kauneinta luonnon oopperaa! Kevättalvi edustaa suurta muutosten aikaa ja on erittäin vaihtelevaa monella tapaa.  Säiden vaihtelu vaikuttaa myös mielialaan.  En ollenkaan epäile sitä tosiasiaa, että kevät kaikessa kauneudessaan mutta myös raakuudessaan saa monet ihmiset masennuksen partaalle, vaikka luulisi odotettavissa olevan kesän valtaavan ajatukset positiivisella energialla.  Ihmismieli on monimutkainen.

Kevät on myös paljastavaa aikaa.  Me naiset varsinkin huomaamme kotimme pölyt ja pinttyneisyydet, mutta myös oman kehomme ja kasvomme muutokset talven jälkeen.  Kukapa ei peilin ääressä tutkailisi talven aikana ilmaantuneita uusia uurteita, varsinkin, jos ei enää ole aivan nuoruuden kukoistuksessa.  Kevään valo on armoton. Lehdet pursuavat vinkkejä ryppyjen siloittamiseen ja kilojen karistaminen pitäisi alkaa vähintään nyt, mieluimmin jo aikaisemmin, jotta viimekesäinen uimapuku näyttäisi päällä hyvältä.  Luodaan illuusioita, joita on vaikea toteuttaa.  Kuitenkin, jos on talvenkin aikaa huolehtinut itsestään ja kodistaan normaalilla tavalla, ei aihetta huoleen pitäisi olla.  Kevät ja kesä tulee, olemmepa sitten sileitä ja kauniita tai emme!  Mieli vaan iloiseksi ja kesää vastaanottamaan!  Itsekin näytämme silloin paljon kauniimmalta, kun ympäristö kukkii ja vihannoi!

Tällä viikolla törmäsin myös useaan huonekasveja koskeviin artikkeliin ja mullanvaihtovinkkeihin.  Ensimmäisiä kukkamainoksia alkaa tipahdella postiluukusta.  Mullanvaihto on sottaista puuhaa, mutta laitoin asian muhimaan.  Nythän voisi muuten laittaa jo ne pääsiäisruohot itämään!  Lähes joka vuosi suunnilleen kiirastorstaina huomaan, että siemenpussi on entisessä paikassaan unohtuneena.  Silloin kun lapset olivat pieniä, pääsiäisruoho rehotti taatusti joka pääsiäisenä aseteltuna viili- yms. purkkeihin.  Ei ollut ihan viimeistä designia, mutta niin herttaista.  Omasta lapsuudestani muistan, kun umpihangessa uurastettiin lähimmän pajunkissapensaan luokse hakemaan pääsiäisoksia.  Nytkin on umpihanget, mutta pajunkissoja näkee teiden varsilla melkein ympäri vuoden, senkun vaan poimii!  Paju se sentään näyttää olevan uusiutuva luonnonvara!

Ennen kuin tässä pääsee ulkotöiden pariin, voisi katsastaa vaikka vaatekomeroiden tilanteen.  Kun avaan komeron oven, huomaan, että värivalikoima on kovin synkkä ja yleisvaikutelma tunkkainen.  Pienen kevätterapian voi suoda itselleen varsin helposti.  Turhat harvoin käytetyt vaatteet keräykseen ja ainakin yhden iloisemman värisen kevätvaatteen hankinta kaappia piristämään!  Liiasta tavarasta eroon pääseminen vapauttaa kummasti!  Tämä koskee myös miehiä, joilla on tunntetusti vaikea luopua jo vuosia käyttämättöminä riippuneista vaatteistaan.  Kokeilkaapa! Pienen luopumisen haikeuden jälkeen olo tuntuu kevyeltä!

Positiivisia ajatuksia kaikille Keltaisesta talosta!

Helmikuu on jo kohta puolivälissä…minne hävisi tammikuu? Olenko nukkunut talviunta?  Kirkas helmikuun aurinko kuitenkin herätti minut!  Eloon heräsivät samalla myös pölypallot, mutta viis niistä!  Ne eivät onneksi katoa mihinkään, vaikka annan niiden olla rauhassa.  Pakkasta on lähes -20 ja lisää on luvassa!  Elämme arktisissa oloissa, onneksi on lämmin tupa ja sydän!  Valtava lumipaakku oli pudota rysähtänyt terassille ja vienyt taas kaiteen mennessään.  Pikku askaretta luvassa kevään korvilla…. Onneksi en ollut kasan alla sen pudotessa, en olisi enää tätä kirjoittamassa!

Olin kaksi viikkoa poissa täältä “talvipalatsistani” ja kyllä kaipuu tänne oli kova!  Missään ei näe tuota ihanaa illansuuta kuin täällä. Aurinko, tuo punainen pallo putoaa meren taakse ja hetken maisema on aivan vaaleanpunainen.  Ahmin sitä silmilläni ja koetan säilöä sen myös sieluuni…. Viikolla pitää taas tottua kaupungin hälinään ja iltalenkit saa tehdä pimeässä, tosin nyt ehtii kävellä vähän aikaa suht valoisassa, jos malttaa heti töiden jälkeen lähteä ulos. Kävelykin on kyllä vaarallista. Viime viikolla kaaduin suorilta jaloiltani aivan selälleen liukkaalla kävelytiellä, jossa lumiaura oli ilmeisesti juuri höylännyt peililiukkaan pinnan.  Niin sitä mentiin, vieläkin on paikat kipeät, onneksi ei luita murtunut.  Kuulen jo, kun joku miettii, että “miksei laittanut piikkejä kengän alle”.  Niinpä.

Huomenna on Ystävänpäivä.  Mukava tapahtuma talven keskellä.  Kyllä ystäviä on kiva muistaa, vaikkapa vaan viestillä, lahjoja ei tarvita. Kaupallisuuteen ei ole pakko mennä mukaan.  Ystävät ovat kuitenkin se elämän suola ja ilman heitä täällä olisi tosi ikävää.  Kunhan muistaisimmekin kertoa sen ystävillemme eikä pitää mitään itsestään selvänä. Lämmin halaus ja kaunis katse, siinä paras ystävänpäivälahja!  Ei sitä tarvitse sokerikuorruttaa….

Hyvää Ystävänpäivää kaikille!

Talvivalot tuikkivat

Taas alkaa hetki sininen….Ilta hämärtyy ja katselen lumoutuneena eteeni aukeavaa maisemaa.  Se tuntuu kuin sadulta.  Tässä vaiheessa unohtaa lumenluonnista kipeytyneen kroppansa, varsinkin kun saa olla takkatulen lämmössä rauhallista iltaa viettämässä.  Olen ollut vapaalla keskiviikkoillasta lähtien, jolloin saavuin tänne “talvipalatsiin”.  Sadunomaisessa maisemassa odottaisi lumikeijujen ja menninkäisten hoitavan myös lumityöt, mutta tässä kohtaa usko satuihin alkaa hiipua.  Kolme päivää olen lapionut, kolannut ja työntänyt lunta pihalta ja terassilta.  Juuri kun olen saanut urakan kutakuinkin tehtyä, mitä tuleekaan taivaalta…lunta!!!  Olen todennut, etti kola sovi vartalolleni, lienee tekniikkalaji, jonka saloja en ole vielä oppinut.  Joka tapauksessa tunnen, kuinka hauikseni pullistelevat ja kunto kohoaa!  Unohdan hetkeksi kolottavan kroppani ja leikin, että jalkani nousevat nopsasti työn touhuun myös huomenna! Terassini, joka on oikea suunnittelun kukkanen, on vielä lunta puolillaan.  Sitä ympäröivät harkkoseinämät ja näin on muodostunut todellinen lumilaatikko!  Onneksi osa terassia on puusta ja kaiteet rimoitettu.  Potkaisin syksyllä jo alimmat rimat pois hetken viisaudessani (kantapään kautta opittua).  Näin saan osan lumesta työnnettyä alas.  Positiivista tässä on se, että tulee oltua ulkona, posket ovat punaiset ja on tyytyväinen itseensä!  Maanantaina työpöydän ääressä istuminen voi taas tuntua kummalliselta ja tulee vieroitusoireita raittiin ilman puutteesta.

Joulun aika on taas takanapäin ja joulukoristeet voisi ottaa pois.  Niitä ei minulla olekaan varsin paljon, koska en ole oikein jouluihminen. En edes pidä joulunpunaisesta, vaan korvaan sen viininpunaisella.  Mutta kuusi pitää olla, muuten ei tunnu joululta.  Pian on sekin riisuttava. Annan sille hieman elinaikaa lisää ja päätinkin antaa valojen tuikkia vielä ensi viikonloppuun.

Oletteko huomanneet, että päivä on jo  pidentynyt?  Pian saamme kuulla talitintin laulua ja nauttia lämmittävästä kevätauringosta, ah ihanaa!  Nautitaan siihen asti siitä, mitä luonto suo, on se sitten lisää lunta tai sohjoa!  Kyllähän tämä vuodenaikojen vaihtelu on loppujen lopuksi elämän suola, jos ei mikään muu muutu, niin ainakin sää!  Lapiot vaan heilumaan!

Saaristolaisleivän tuoksu leijailee vastasiivotussa talossa ja joululahjapaketteja pilkistelee komerossa.  Taas pitää pyörtää turhat lausunnot jouluvalmisteluista.  Minähän en mitenkään erityisesti valmistele joulua, lahjojakaann ei osteta kuin vähän, leipoa ei kannata, kun kukaan ei nykyään syö mitään…..Tuntuuko tutulta?  Vajaa viikko jouluun ja nyt se sitten iski.  Aamusta lähtien olen ahertanut kuin duracell-pupu, unohdin jopa laittaa itselleni ruokaa.  Ensin kauppareissu, sitten saaristolaisleipätaikinat nousemaan.  Ettei vaan kävisi liian helpoksi, varmuuden vuoksi tilasin vielä polttopuita. Ne tulivat samaan syssyyn pikatoimituksella ja välillä pinosin niitä pois rapun edestä.  Sitten imurin varteen energiaa uhkuen!  Välillä limput uuniin ja sitten pölyrätti käteen.  Mutta kaikesta huolimatta ihana tunne kun on saanut jotain aikaa ja tuntua, että se nythän se joulu tulee!  Hyräilin samalla vanhoja tuttuja joululauluja niin että tontut nurkissa pitelivät korviaan.

Huomenna aion leipoa pipareita, taikinan tosin ostin valmiina enkä usko, että joulupisteeni siitä kovin laskevat….. Olen kuullut, että jotkut laittavat vaan taikinakasoja uuniin saadakseen joulutuoksun kotiin. ja myydäänhän niitä jotain joulutuoksujakin!  Mutta tässä niitä tuoksuja tuli ihan sivutuotteena.

Huomenna virittäydyn jououtunnelmaan yhteisömme joulunalustapahtumassa, jossa laulamme joululauluja, nautimme glögiä ja hiljennymme joulun sanomaan. Sen jälkeen on hyvä aloittaa työviikko. Ja jo torstaina pääsen tänne laittamaan laatikoita ja muita jouluherkkuja,

Ottakaa rennosti, joulu tulee vaikka ei otsansa hiessä raataisikaan!  Nauttikaa joulun tunnelmasta, lumesta, tuoksuista ja mukavasta yhdessäolosta. Antakaa joulun valon tuikkia sydämiinne!